Inspiroiduin Christinen videosta ja Askartelutaivaan Kevättä rinnassa -haasteesta tekemään kortin uudella Dina Wakleyn lintuleimasetilläni. Taustassa on Dylusions-mistejä, kullanvärisiä mistiroiskeita, vesiroiskeita ja valkoista akryylimaalia, vai olikohan sittenkin gessoa. Kortin juju on siinä, että lintu on leimattu mistatulle pohjalle ennen maalin levittämistä ja maali nostaa linnun kivasti ylös taustasta. Linnun alla oleva maa on itse asiassa toisen linnun selkä, ei kerrota kenellekään. ;) Kehyksen piirsin vapaalla kädellä.
keskiviikko 6. toukokuuta 2015
maanantai 27. huhtikuuta 2015
Gellitaustaskräppäystä
Juuri valitin Askartelupirtissä Xingille, etten ole saanut käytettyä näitä Maggie Holmesin leikekuvia, kun eivät oikein tunnu sopivan mihinkään. Mutta tähän tekstuurikkaaseen taustaan ja kuvaan ne sopivatkin hyvin. Käytin myös Amy Tangerinen leimasimia, ostin Pirtiltä uuden setin.
Askartelupirtin kurssityöt
Tässäpä luomukseni Terhin kurssilta. Kyllä siitä aika Terhin tyylinen kai tuli, joskin värejä taisin käyttää useampia kuin hän yleensä :)
Ja tässä naama taidekirjassa. Teksti tuli mieleen lopputulosta katsellessa ;) Lisää harjoitusta vaan! Käyttämäni lasten vahaliidutkaan eivät välttämättä olleet paras mahdollinen valinta...
Kiitokset kummallekin opettajalle, kivaa oli!

tiistai 21. huhtikuuta 2015
Kuvia Pirtiltä
Askartelupirtillä oli taas niin kivaa! Edellisvuodesta oli jäänyt mieleen erityisesti rentouttava laiturilla istuskelu, ja sitä päästiin tänäkin vuonna harrastamaan, vaikka sää oli hieman kylmempi.
Paperilohikäärmeen Elina, iloinen ja tietäväinen :)
Olin Terhin Layers and Details -kurssilla, ihan mahtavaa!
Toinen kurssini oli Maikkiksen Kasvoja taidekirjaan, siellä en ehtinyt kuvailla mutta kasvot syntyivät :) Esittelen valmistuneet työt jahka saan ne kuvattua.
Kiitos Anu ja muut järjestäjät, ensi vuonna ehdottomasti uudestaan! Kiitokset myös kaikille hyvästä seurasta ja erityiskiitokset matkakumppaneilleni Xingille ja Anskille.

perjantai 17. huhtikuuta 2015
Gelli plate -tausta
Sain vihdoin hankittua Gelli-painoalustan ja tein sillä ensimmäiset kokeilut. Aika villi tausta. :) Sitä tasapainottamaan käytin vain mustavalkoisia koristeita, mm. näppiksen näppäimiä ja vaatteiden mukana tulleita lappuja. Lehdet on leikattu Cricutilla.
Huomenna lähden Askartelupirttiin, toivottavasti nähdään siellä!
Huomenna lähden Askartelupirttiin, toivottavasti nähdään siellä!
sunnuntai 22. maaliskuuta 2015
Paksulti maalia
Olen Wilnan Color Theory -nettikurssilla. Ensimmäisessä kurssitehtävässä käytettiin yhtä pääväreistä sekä impasto-tekniikkaa, jossa maalia levitetään paksu kerros palettiveitsellä. Sekoitin akryylimaaliin paksua gel mediumia vielä tönkömmän mömmön aikaansaamiseksi ja levitin taustaan. Mömmön ollessa vielä märkää painoin siihen kiinni Cricutilla leikkaamani kukkakuvion.
maanantai 9. maaliskuuta 2015
Minialbumi(!)
Nyt vedetään rasti seinään, minä sain minialbumin valmiiksi! Aloitin tämän siis Elinan kurssilla Matkalla luovuuteen. Kannen lisäksi tästä ei juuri sekatekniikkaa löydy, kerrostin vain papereita ja koristeita hyvinkin perinteiseen tapaan. Tarinointia löytyy lähinnä pussukoihin piilotetuista tägeistä.
lauantai 7. maaliskuuta 2015
Letter-kokoinen digisivu
Hyvin pitkästä aikaa letter-kokoa. Ihan kivalta näyttää ainakin omaan silmään.
Tarvikkeet: *Product Play -templaatti / Amy Kingsford, The Little Things -pakki / Nicole Seitler ja Mari Koegelenberg, Bermuda Triangle -pakki / Pixels and Company, *Rakkaudesta kraftiin -pakki / omuli, valokuva / xing, fontit *Susie's Hand, *Bebas Neue ja FG Saga.

torstai 5. maaliskuuta 2015
Lahjaidea
Tein lahjaksi tällaisen kulttuurikansion. Sen sisälle tuli lahjakortteja mm. teatteriin, konserttiin, museoon ja ravintolaan. Kansio on ihan vaan valkoinen 12x12 tuuman kokoinen kartonki, joka on taitettu kahtia ja jonka alaosasta on vielä taitettu parin tuuman mittainen pätkä ylöspäin. Näin kansion sisälle tulee matalat taskut, joihin lippulappuja voi laittaa. Taskut on kiinnitetty sivuilta mininitojalla. Tekstin tein kirjaintarroilla ja koristeeksi lisäsin mistiroiskeita isolla ja pienemmällä siveltimellä.
keskiviikko 4. maaliskuuta 2015
Kaupunkiaukeama art journaliin
Uusien sapluunojen ja leimasimen testailua. Värimaailmasta tuli vähän ankea, muuten ihan ok. Saisikohan tätä piristettyä esim. turkoosilla maalilla?
maanantai 2. maaliskuuta 2015
Cricut-kortti sekatekniikkataustalla
Skannasin lintukuvan Crafter's Guide to Papercutting -kirjasta ja leikkasin Cricutilla. Lievää huijausta – ehkä vielä joskus innostun käyttämään kirjan kuvia jopa ihan itse käsin leikkaamiseen... :) Taustan tein joskus Birgit Koopsenin kurssilla, siinä on gesson päällä Ecoline-värejä ja näköjään myös jotain mustetta punchinellan läpi levitettynä. Katkoviivat piirsin valkoisella geelikynällä.
Keväisää maaliskuuta!
Keväisää maaliskuuta!
perjantai 13. helmikuuta 2015
Aurinkoinen tägi
Jostain kumman syystä koin tarvetta osallistua tekniikka-addiktien helmikuun haasteeseen, joka on itse tehty leimasin. ;) Tällä kertaa kaiversin aaltosuljekehyksen ja tein sillä pakettikortin.
Taustassa on Distress-mustetta sapluunalla ja ilman. Lisäsin roiskeita keltaisella Distress Stainilla, Dylusions-mistillä ja vedellä. Linnun leikkasin Cricutilla käyttäen DB Ladybird -fonttia. Vähän ristipistoa ja enamel dotsia ja siinä se.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015
Omatekoinen tausta
Inspis-haasteen helmikuun aiheena on omatekoinen taustapaperi. Tein tämän kortin taustan kahdella itse kaivertamallani leimasimella (sydän ja nuoli) + yhdellä tekstileimasimella, sydänmaskilla ja -sapluunalla, mistillä ja ompeluakin tulin lisänneeksi. Linnun tein vuosia sitten Stamp Campin Mary Kayn kurssilla – kuvasta ei näy, että lintu on hyvinkin paksua kartonkia, jonka pinnalle on lisätty kimalletta.
Muistakaahan postittaa ystävänpäiväkortit viimeistään tänään keskiviikkona!
Muistakaahan postittaa ystävänpäiväkortit viimeistään tänään keskiviikkona!
sunnuntai 8. helmikuuta 2015
Ystävänpäivätägi omatekoisella leimasetillä
Tekniikka-addiktien tammikuun haasteessa kaivattiin doodlailua. Piirtelin Speedy Carve -kumiin ja kaiversin piirtelyni leimasimiksi, joilla tein tämän tägin taustan. Värjäsin taustan ja koristeet misteillä ja tuunasin koristeitakin piirtelemällä.
Leimasimissa näkyy Julie Fei-Fan Balzerin vaikutus, mutta myös oman käden jälki.
Leimasimissa näkyy Julie Fei-Fan Balzerin vaikutus, mutta myös oman käden jälki.
lauantai 7. helmikuuta 2015
Muumidigeilyä
Halusin kokeilla tällaista papereilla kahtia jaettua asettelua, tuli ihan kiva.
Tarvikkeet: The Little Things: Adore -pakki / Nicole Seitler ja Mari Koegelenberg, *Dirty Overlay / Nicole Seitler, ommel A Second Story to Tell / Meryl Bartho, FG Saga -fontti.
Tarvikkeet: The Little Things: Adore -pakki / Nicole Seitler ja Mari Koegelenberg, *Dirty Overlay / Nicole Seitler, ommel A Second Story to Tell / Meryl Bartho, FG Saga -fontti.
tiistai 27. tammikuuta 2015
Omaleimainen kortti
Kaivertelin taas joutessani kumileimasimen ja tein sillä nimipäiväkortin.
I created this name day card with a text stamp I carved myself. I used Glimmer Mist and star-shaped gems for sparkle and shine.
Suunnittelin tekstin Photoshopissa käyttäen Futura Condensed ExtraBold -fonttia, tulostin sen lasertulostimella ja siirsin kuvan kumin pintaan kynsilakanpoistoaineella. Sitten vain kaiversin. Rita-sanan sisuksen jätin enimmäkseen kaivertamatta, kun huomasin I-kirjaimen jälkeen tykkääväni enemmän kaivertamattomasta versiosta.

torstai 22. tammikuuta 2015
Taas talvinen digisivu
Melkein liian kimalteleva muttei kuitenkaan ihan. :)
Tarvikkeet: *Frozen- ja *Glitz-pakit / Studio Flergs, Distress It – Brush Set 02 / Vinnie Pearce, Finishing Touches 3 / Karah Fredricks, fontit Lassigue D'mato, *Traveling Typewriter ja *Crash Numbering.

tiistai 20. tammikuuta 2015
Origamia
Ostin marraskuussa Tampereen kaupunginkirjaston poistomyynnistä kahdella eurolla origamikirjan. Oli hintansa väärti! Kopiopaperista taittelemani lohikäärme on luonnossa yllättävän siisti. Värjäsin sen misteillä.
perjantai 16. tammikuuta 2015
Pitkään keskeneräisenä ollut leiska
Aloitin tämän sivun tekemisen yhtä aikaa tämän kesäsivun kanssa. Inspiraationa oli sama CSI-haaste. Tein taustan skräppäystapaamisessa käyttäen Heinikan Heiniltä saamiani muovikirjaimia maskeina. Kotona lisäsin kuviopapereita ym., ja puuttumaan jäivät lähinnä otsikko ja tarinointi. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Leikkelin otsikon Cricutilla käyttäen Wisdom Script -fonttia vähän paksunnettuna. Sitten kirjoittelin tarinaa, leimailin päivämäärää ja lisäsin kameran + timangit.
Tägin teksti ei oikeastaan pidä enää paikkaansa, siksi laitoinkin siihen viime vuoden vuosiluvun. Saisikohan sitä tänä vuonna otettua uuden profiilikuvan...
Tägin teksti ei oikeastaan pidä enää paikkaansa, siksi laitoinkin siihen viime vuoden vuosiluvun. Saisikohan sitä tänä vuonna otettua uuden profiilikuvan...
Kuviopaperikas digisivu
Aiemmin mainitsemani Traci Reedin kurssin mukana tuli muutama templaatti, joista yhtä käytin tässä sivussa.
Tarvikkeet: Layout Design 4 -templaatti / Traci Reed, *Scary Stuff -pakki / Kim Broedelet, Create Something Beautiful -kirjaimet / Sweet Shoppe Designs, fontit *Traveling Typewriter ja *Crash Numbering.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)