keskiviikko 23. helmikuuta 2022

sunnuntai 20. helmikuuta 2022

Abstrakti tausta mustetyynyillä

Tällainen kortti syntyi Yanan tekniikalla, Timpan alkoholimustekartongilla ja Distress Oxide -musteilla. Lopuksi lisäsin liimakynällä epämääräistä viivaa, annoin vähän kuivua ja painoin päälle kultafoliota.

torstai 17. helmikuuta 2022

Pop up -ystävänpäiväkortti

Lori Whitlockin leikkuutiedostolla syntyi tämä kortti lapsiperhettä ilahduttamaan.

Nyt vasta tajusin, että olisi kannattanut koota kortti niin päin, että kaksinkertainen kartonki olisi tullut alapuolelle, jolloin kortti olisi pysynyt paremmin pystyssä ja tuo kortin sulkemiseen tarkoitettu läppäkin olisi vähemmän näkyvässä paikassa. Ensi kerralla sitten!

perjantai 11. helmikuuta 2022

keskiviikko 9. helmikuuta 2022

Leiska: Christmas Wishes

Teki mieli ommella pitkästä aikaa. Kutistin Paige Evansin leikkuutiedoston ympyrät neulanmentäviksi rei'iksi, leikkasin Silhouette Cameolla ja ompelin monivärilangalla, joka tietysti loppui kesken ja piti hakea lisää lähikaupasta (Hobby Point). Leiska on muutenkin Paigen inspiroima.

keskiviikko 2. helmikuuta 2022

Nimpparikortti kuviopapereilla

ScrapSmarter Experience -nettitapahtumassa tehtiin mm. tällaisia paperikuvioita. Kasasin omani kortiksi.

tiistai 1. helmikuuta 2022

Vihkoskräppäystä joululahjoista

Yksi saamistani joululahjoista oli kääritty niin kauniiseen paperiin, että halusin käyttää sitä tässä TN-aukeamassa. Myös vasemman puolen siili ja punatulkku on leikattu ko. paperista.

Nyt tämä TN-vihko onkin sitten täynnä! Muistontäyteistä muhkeaa vihkoa on kiva selailla.