Pääsiäisenä oli aikaa askarrella. Päiväkirjahommeleiden lisäksi tein tällaisen decosivun sekatekniikalla. Kohopastan päälle kiinnittämäni lehtikultahiutaleet kimaltelevat luonnossa kivasti.
tiistai 22. huhtikuuta 2025
torstai 3. huhtikuuta 2025
Lempiprojektini 2024
2024 oli päiväkirjan vuosi: tammikuun lopussa aloin kirjoittaa ja koristella päiväkirjaa Hobonichi Cousiniin, ja sitä on tullut tehtyä siitä lähtien päivittäin (tänä vuonna käytössä on Wonderlandin B6-muistikirja). Tähän kollaasiin päätyi pari lempiaukeamistani.
Lisäksi jatkoin artteilua kuten kuvasta näkyy, uutena kuvioihin tulivat mukaan myös decot. Kortteja tein omiin tarpeisiin kuten tavallista; niistä mainittakoon itse piirtämäni revontulikortti, joka voitti Paperimaailman haasteen. Hurahdin monen muun tavoin Karin-akvarellitusseihin, joita ostin ison laatikollisen ja käytin mm. korteissa leima- ja stanssikuvien väritykseen. Memorydex-helistinkortin teko oli kivaa aivojumppaa. ATC-korttejakin tein jokusen, tässä käytössä Mimmilän Gothic Arch -stanssit. Skräppäystä tein tasan yhden sivun TN-vihkoon, päiväkirjailu on korvannut sen aika tehokkaasti… Stansseja tuli käytettyä monenlaisessa askartelussa, mukaan lukien minitägeissä ja helistindiassa.
Askartelutapahtumissa kävin vuoden mittaan ahkerasti: sekä kevät- että syys-Pirtillä ja Kouvolan kesäisellä pirtillä, lisäksi ainakin Craft Camp Kauhavalla, Tuulia Designin käsityö- ja kirppismatkalla Viroon, Craftaamossa ja omassa pikkumiitissä Oodi-kirjastossa. Ihanaa! Tänäkin vuonna on ollut jo monta kivaa tapahtumaa – jatketaan samaan malliin!
keskiviikko 2. huhtikuuta 2025
Arttia Sonjan kurssilta
Kävin männä lauantaina taas Viikin kaupalla vähän kursseilemassa! Tällä kertaa kurssittajana toimi Sonja – kiitokset kivasta kurssista ❤️
Ihan itse piirsin maljakon! Kukat on leimattu ja väritetty, yllättävän hyvin toimi Karin-tussien laveeraus Cansonin mixed media -paperilla. Pentartin fiber paste näyttää jännältä sapluunan läpi levitettynä, paperimaista kuitua.