sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Syksyinen vuosipäiväkortti

Ostin askartelukirppikseltä kranssileimasimen, jolla teen myös tämän vuoden joulukortit. Tässä kuitenkin vielä syyskäytössä. Lehdet taas Wilnalta, Cricutilla leikattuja ja vesiväritettyjä.

Me 19

An anniversary card for the Simon Wednesday Challenge: Anything Goes.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Lisää syksyä

Taustassa puukuviosapluunan läpi levitettyä kohopastaa, mistejä ja Brushoja. Takimmaisena oleva mustavalkoinen tekstipaperi on Wilnan hybriditarvikkeita, samoin kuin Cricutilla leikkaamani ja vesivärittämäni lehdet.

Väriloisto

This layout participates in the Scrapki-wyzwaniowo November challenge: Leaves.

Scrapki-wyzwaniowo Nov 2015 challenge

torstai 5. marraskuuta 2015

Jehkotar CRAFTChallenge # 1

Jehkottarella on uusi haasteblogi! Ensimmäisen haasteen inspiroitumisvaihtoehdoista valitsin oikean yläkulman kuvan, jossa oli mukavan tekstuurikas isänpäiväkakku. Kakun päälle oli ripoteltu tomusokeria, ja siitä tuli jostain kumman syystä mieleen Brusho-värijauheiden ripottelu. Siispä sellaista isänpäiväkortin taustaan. Tekstuuria lisäsin myös levittämällä gel mediumia lehtimaskin läpi, minkä jälkeen värjäsin mediumittomat alueet Distress-musteilla. Kirjaintarrat liukuvärjäsin Copic-tusseilla.

Isille

Voitin muuten lipun Helsingin kädentaitomessuille! Sinne siis viikonloppuna, jos flunssa hellittää.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Syysleiska

Käytin tässä sivussa paljon Wilnan hybriditarvikkeita, Cricut ja tulostin vaan laulamaan. Taustassa käytin kohopastan kera sapluunana samaa kartonkia josta leikkasin ATC-sarjan lehdet. Brushot eivät levittyneet kovin kauniisti tälle taustalle (gessottua American Craftsin kartonkia), olisi pitänyt käyttää akvarellipaperia. Eipähän taistele liikaa huomiosta kuvan ja koristeiden kanssa.

Retkeily

I'm entering this autumn layout in the Anything Goes Mixed Media Challenge at That Craft Place.

maanantai 19. lokakuuta 2015

ATC-sarja: Autumn

Kerrankin sain tehtyä kortteja vähän niin kuin sarjatyönä. Lehdet on leikattu Cricutilla Wilnan cut filea käyttäen, päällimmäiset vesiväritetty. Tausta luonnollisesti Brushoilla.

Autumn

For the Simon Monday Challenge: Wonderful Watercolor.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

ATC: The Present

Syksyinen brushotausta, päälle sapluunoitu kohopastaa. Maatuskanappi on omatekoinen, pääsin vuosia sitten kokeilemaan nappikonetta.

Today is a gift

For the Simon Monday Challenge: Autumn Is in the Air.

maanantai 5. lokakuuta 2015

ATC: Trust

Brushotausta, päälle gel mediumia Donna Downeyn kukkasapluunan läpi, sitten koko kortti suihkittu mustalla Dylusions-mistillä (gel medium resistoi suihketta). Kuva on vanhasta Kotiliedestä.

Trust

For the Mixed Media Anything Goes Challenge at That Craft Place.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Pöllöt pinossa

Craft Stamper -lehden lokakuun numeron mukana tuli pöllöleimasin, joten pakkohan se oli hankkia. Itse värjättyjä + kuvioituja papereita käytetty niin pöllöihin kuin taustaankin.

Happy bird-day!

For the Simon Wednesday Challenge: No Designer Paper.

perjantai 25. syyskuuta 2015

Skräppäystä muuten vaan

Taustassa on Color Spritzer -ilmapumpulla levitettyjä mistejä, mistit siis suihkutettu ensin taustalle lätäköksi ja sitten pumpusta tulevan ilman avulla puhalleltu niitä ympäriinsä (tähän voi käyttää myös pilliä). Kuvan alla olevat resist-kangassuikaleet on värjätty Brushoilla.

Pörrö

tiistai 22. syyskuuta 2015

Värittelyä

Sorruin sitten minäkin aikuisten värityskirjaan (Johanna Basford: Enchanted Forest).


Olen hiljakseen väritellyt ensimmäistä kuvaani Inktense-kynillä ja säiliösiveltimellä.


Nyt se on valmis! Tykkään joistakin kohdista enemmän kuin toisista, mutta kivaa oli koko ajan. Kokeilin uusia väriyhdistelmiä ja harjoittelin varjostusta.


Sitten seuraavan kuvan kimppuun...

perjantai 18. syyskuuta 2015

ATC: Fabulous

P*skarteluhaasteessa bingoillaan, rivini joko tyhjää tilaa–timantti–vesivärit tai vesivärit–X–mustavalkoista. Vesiväreinä tässä tietysti Brushot. :)

Fabulous U

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

ATC: Live

Värikästä ATC:ta pukkaa brushotaustalla ja resist-perhosella.

love. laugh. live life fully.

For the Simon Monday Challenge: Love This Technique (Brushos + resist).


Another SSS Designer Spotlight for me - thank you so much! I'm glad you like my work :)

maanantai 14. syyskuuta 2015

Lennokas brushokortti

Ostin Leimailutaivaasta Altenew'n leimasetin ja Wink of Stella -kimallekynän. Niitähän piti heti päästä kokeilemaan Brushojen kera.

Onnea

For the Simon Wednesday Challenge: Use a Stamp and Blog Hop.

torstai 10. syyskuuta 2015

ATC: Rouva Munt

Brushotaustasta tämäkin alkoi, mutta eipä siitä paljon enää näy... Kuva ja tekstit vanhasta Kotiliedestä.

Rouva Munt

For the Mixed Media Anything Goes Challenge at That Craft Place. Finnish text reads: Mrs Munt interferes / Mother and daughter.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

ATC: Just Be You

Käytin tässä Brushoja ja Riikan Craft Stamperille suunnittelemaa kasvoleimasinta.

Just Be You

For the Craft Stamper challenge: Take A Stamp. The face is a stamp designed for Craft Stamper by Riikka Kovasin. I used Brushos on the background.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

ATC: Wish

Brushoja löytyy tämänkin ATC:n taustasta. Säteet lisäsin keltaisella akryylimaalilla.

Wish

For the Simon Monday Challenge: Trio of Colors. I used yellow, green and turquoise Brushos on the background.


My ATC was featured in the SSS Designer Spotlight - thank you so much! :)

perjantai 21. elokuuta 2015

Birgitin kurssilta

Matkalla luovuuteen Birgit piti For the Love of Layers -kurssin, jolla tein mm. nämä sivut gellitaustoille.

Pallokukat

Tykkään kovasti Birgitin värikkäästä tyylistä. Alla olevan sivun väriyhdistelmää ehdotti Birgit – itse tuskin olisin valinnut tuollaista taustaväriä, mutta se toimii.

Stand out

maanantai 17. elokuuta 2015

Kortti brushotaustalla

Olen vähän koukussa Brushoihin... Leimasin ja kohokuvioin taustalle perhosen, sitten vaan ripottelemaan värijauheita ja suihkimaan vettä. P*skarteluhaasteen bingoriviä vaaleanpunainen–4–one layer tässä tavoittelin – akvarellipaperi on kehystetty kartongilla ja kiinnitetty sitten korttipohjaan joten ihan yhdessä kerroksessa ei pysytty, mutta näin oli Merjan (ihanassa!) mallikortissakin tehty, joten oletan että tämä oli sallittua. :) Vaaleanpunainen löytyy taustasta, 4 kappaletta on kellertäviä helmitarroja. Vähän kirjontaakin kortista löytyy, kun teki mieli pitkästä aikaa ommella.

Onnea

keskiviikko 12. elokuuta 2015

ATC: Kesä

Teimme Siirin kanssa ATC-vaihdon aiheella kesä. Tässä oma korttini, jonka taustassa käytin Brushoja (vesivärejä jauhemuodossa, leviävät kivasti kun niitä ripottelee paperille ja suihkuttaa päälle vettä).

Kesä

For the Simon Wednesday Challenge: Tie It Up.

keskiviikko 5. elokuuta 2015

ATC: Explore

Kuva on peräisin vanhasta Kotiliedestä, mainostaa kuulolaitetta. Sehän ei ole mikään este tutkimusretkeilylle!

Explore

For the Mixed Media Anything Goes Challenge at That Craft Place.