torstai 25. huhtikuuta 2013

Intohimoilua

Tänä vuonna ensimmäiset Intohimona skräppäys -työpajat olivat jo perjantai-iltana. Tein Riikan mixed media -pajassa kolme sivupohjaa, joista kaksi sain tapahtuman aikana skräpättyä valmiiksi sivuiksi. Kuvina käytin Emmon Voimaa skräppäyksestä -kurssilla ottamiani omakuvia. Tässä ensimmäinen leiska, jonka voimakkaat värit tulevat mististä ja alkoholimusteesta. Työpajan aikana harmittelin, kun tuli tehtyä niin keskitetty asettelu, mutta tämän valokuvan kanssahan tuo sopikin mainiosti. Koristeina käytin pääsiäisblogihyppelyvoittona Riikalta saamiani Wycinankan vanerikuvioita sekä Finnabairin metallikukkia ja Dear Lizzy 5th & Frolic -sarjan tarroja + digielementtejä. Kuvakehys on tehty tuttelin boordileikkurilla, ja valkoiseksi gessoamani korkkikameran sain Hempalta, kiitos! Kiitokset myös muulle pöytäseuralle ja kaikille joitten kanssa tuli juteltua, oli taas niin kivaa <3

Introvertti

Seuraavan leiskan taustasta löytyy mm. vahaliitua ja mistiä. Liput ja klemmari ovat pöytäpaikkalaisten saamasta sponsorikassista (Anun Putiikit), mustaksi värjäämäni vanerikuviot sekä BadgesFolien nappi blogihyppelyvoitosta. Kuvan taustalla olevan paperin tein viime vuonna Belgiassa Birgitin Ecoline-kurssilla - paperit oli tarkoitus koota minialbumiksi, mutta päätin käyttää niitä muuten vaan kuviopapereina.

Sukuvika

Kolmas ja viimeinen tapahtumassa valmistunut leiska syntyi sunnuntaina Anna-Marian työpajassa. Saimme ihania papereita, joiden päälle levitettiin vähän gessoa ja sen päälle sitten tehtiin tuollainen vesiväriefekti. Tuota pitää vielä hieman harjoitella...

Onni

Lauantaina kävin Birgitin leiskatyöpajassa, jossa tehtiin itse kuviopapereita. Ne jätin varastoon tulevia leiskoja varten. Sekä Birgitin että Anna-Marian pajasta sain itselleni mieluisan sapluunan, lisäksi ostin Paperinauhasta 12x12-kokoisen sellaisen. Muuten hankinnat jäivät maltillisiksi, pari värikästä kohojauhetta Amaliasta ja harmahtava misti + kimallekirjaintarrat Bellesistä. Niin, ja tuttelin kanssa tehtiin pari pientä vaihtoa, joissa sain itselleni Dear Lizzy 5th & Frolic -sarjan pahvikuvioita ja Studio Calicon mistattavia pilvikuvioita. Oli aivan superihana viikonloppu!

11 kommenttia:

  1. Sunulla on ollut varsin tuottelias viikonloppu. Hienoja sivuja kaikki! Oli kiva nähdä :)

    VastaaPoista
  2. Upeita leiskoja! Tosi ihanasti oot saanut käytettyä perjantain kurssin sivupohjat, mulla odottelevat vielä miten osaisin ne käyttää :P

    VastaaPoista
  3. Ihanat sivut ja mahtavasti käytetyt sivupohjat! <3

    VastaaPoista
  4. Oi wau... Pitää minunkin joku vuosi tulla sinne intohimoisesti skräppäämään täältä pohojosesta.

    VastaaPoista
  5. näistä tuli kivoja!

    VastaaPoista
  6. Vau, hienoja sivuja! Olet ollut ahkera :).

    VastaaPoista
  7. ihania sivuja, keltanen pohja on aivan huippu.

    VastaaPoista
  8. Kiitos vierailustasi blogissani. Täälläpä on upeita skräppisivuja. Minä olen tehnyt vain yhden sivun Mimosasta. Olin mukana Emmon kurssilla vasta-alkajille. Sinä olet tosi taitava. Ihania värejä käytät töissäsi ja upeita kuvia ja asetelmia. (Minun sivuni löytyy skräppäys tunnisteen alta)

    Huomasitkos muuten, että minullakin on musiikkihaaste kerran kuukaudessa ja arvonta on nyt 1.5.2013. Haasteeni löytyy sivupalkista ylhäältä linnun alla olevasta linkistä. Tervetuloa mukaan.

    VastaaPoista
  9. Huh, onpa upean kirkkaita värejä! Mun suosikki on toi ekana oleva, mutta keltainen on myös ihanan kesäinen :)

    VastaaPoista
  10. Vautsi. Sähän olet ollut tuottoisa. :) Näistä meikäläisen suosikki on tuo keskimmäinen. Siinä on niin mukavan aurinkoinen tunnelma ja kuva otsikoineen laittaa hymyilemään. :)

    VastaaPoista