Näin yksinkertaiset paketit tänä vuonna. Halusin käyttää tuota jo viime vuonna hankkimaani Lawn Fawnin kettuleimasinta ja siitä se sitten lähti. Leimasin pakettikortit punaisella Distress Inkillä ja levitin mustetta vähän kaulaliinan raitoihin kostealla siveltimellä. Washiteipit ovat Teippitarhasta (harmaa) ja Amaliasta (punainen).
Osallistun paketilla Askartelupajan pakkaushaasteeseen. Toivottavasti joulunne meni hyvin – onnellista uutta vuotta kaikille!
maanantai 30. joulukuuta 2013
keskiviikko 18. joulukuuta 2013
Lisää joulukortteja
Ensin muutama porovariaatio. Ylävasemman ja alaoikean korteissa olen käyttänyt suola–vesiväritekniikkaa. Yläoikean kortti on luonnossa kauniisti hohtavaa helmiäiskartonkia. Tein siihen lumisadetta sekä valkoisella mistillä (joka imi itseensä taustan musteita ja muuttui sinertäväksi) että vesiroiskeilla, jotka imeytin talouspaperiin (mukaan lähti myös taustan mustetta, joten nämä roiskeet näyttävät valkoisilta). Mikä korteista on sinun suosikkisi?
Sitten innostuin tekemään leipurinnyörikuusia. Kivaa!
Ja koska tiesin etten ehtisi tehdä kaikille korttia käsin, tein myös tällaisen digikortin, jota tulostelin ja kiinnitin korttipohjiin vielä myöhään eilen illalla...
Tarvikkeet: Cheerfully Charming -pakki / Nicole Young, *Dirty-kalvo / Nicole Seitler, Rockwell-fontti.
Osallistun korteilla Amalian Jouluiset puuhat -haasteeseen. Paljon en joulua valmistele, mutta kortteja teen mielelläni :) Mukavaa joulunalusaikaa kaikille!

maanantai 9. joulukuuta 2013
Kultainen synttärikortti ja talvinen joulukortti
Inspiroiduin Mayn ja Shellyn tekniikoista tekemään tällaisen kortin. Tausta on gessottua akvarellipaperia, jonka päälle tuputtelin alkoholimusteita. Sitten levitin kohopastaa Priman maskin läpi, ripottelin päälle kultaista kohojauhetta ja kuumensin. Lisäsin kohojauhetta vielä toisen kerroksen. Banneri on akvarellipaperia, jonka kuorrutin kauttaaltaan kohojauheella. Sävytin taustan ja bannerin reunoja leimasinmusteilla.
Tykästyin kovasti Papermanian poroleimasimeen ja päätin tehdä sillä tämän vuoden joulukorttini – alla ensimmäinen kokeilu. Käytin vesileimamustetta ja kohotin leimakuvan kirkkaalla kohojauheella. Sitten vain hieroin taustaan Distress-musteita ja roiskin valkoista Dylusions-mistiä lumisateeksi. Lisäksi ompelin muutaman tähden/lumihiutaleen leipurinnyörillä, leimasin tervehdyksen ja piirsin taustan ympärille katkoviivakehyksen.
Osallistun tällä kortilla Korttisirkuksen joulukorttihaasteeseen.

tiistai 3. joulukuuta 2013
Valmistujaiskortti
Tein valmistujaiskortin diginä, tulostin ja kiinnitin korttipohjaan. Sitten vilkaisin skräppikamojani, löytyisikö jotain lisättävää, ja huomasin Amaliasta saamani Color Hillsin napin, joka sopi kuin nakutettu! Kiinnitin sen korttiin liimapisteellä, joten päivänsankari voi helposti irrottaa sen ja laittaa koristamaan vaikka laukkuaan (napissa on neulakiinnitys).
Digitarvikkeet: *Perspectively Different -pakki / Nicole Young ja *Dirty-kalvo / Nicole Seitler.
Digitarvikkeet: *Perspectively Different -pakki / Nicole Young ja *Dirty-kalvo / Nicole Seitler.
maanantai 2. joulukuuta 2013
Pahvikuviot kortissa
Minulle on jotenkin päässyt kertymään iso kasa Scrapfellow'n ja Wycinankan pahvikuvioita, joten päätin käyttää niitä runsaasti tähän korttiin. Värjäsin kuvioita ja Priman resist canvas -kukkia misteillä. Myös taustasta löytyy mistiä ja leimailua. Bannerin muotoon leikattu kuviopaperi on itse tehty, muistaakseni Emmon viimevuotisella mustekurssilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)